Guy How
Viulunrakentaja


Profiili
GUY HOW – LÄMMIN JA TINKIMÄTÖN AMMATTILAINEN
Guyssa yhdistyvät lämmin ihmisten kohtaaminen, tinkimätön laaduntavoittelu ja loputon tiedonjano. Guy on kehittynyt mestarilliseksi viulujen ja jousisoittimien tuntijaksi, korjaajaksi ja rakentajaksi lähes kahden vuosikymmenen aikana Norjassa, Englannissa ja Suomessa. Korjaus ja restaurointityössä Guy on saanut työstää jousisoittimien mestariteoksia Ranskasta, Saksasta ja Italiasta. Hän arvostaa ennen kaikkea vanhoja soittimia ja haluaa puhaltaa niihin uuden elämän.
Guylle tärkeintä on ihmisten palveleminen ja hyvän olon luominen. Hänen mielestään kaikkein palkitsevinta on opastaa tavalliset lapsiperheet soittamisen alkuun ja tarjota tukea pienten ihmisten iloisen soittamisen polulla. Kaikki aloittajat ja ammattilaiset saavat arvostavan kohtaamisen ja lämminhenkistä palvelua.
Vuonna 2010 Guy perusti nimeään kantavan yrityksen How Violinsin toteuttaakseen unelmansa täyden palvelun jousisoitinpajasta, jossa jokainen asiakas saa vastauksen kysymyksiinsä ja jokainen soitin ammattitaitoisen kohtelun. Guyn työllä on elinikäinen takuu ja tällä laatuvaateella tuotetaan jokainen How Violins -palvelu.
Matkan varrella How Violins on kehittynyt kokonaisvaltaiseksi elämyspuodiksi, joka tarjoaa ihmisille ainutlaatuisia kokemuksia.

Toiminnan ydin
How Violins perustettiin, jotta jokainen voisi tuntea itsensä tervetulleeksi ja saada hyvää, ammattitaitoista palvelua. Meille avoimuus on ensisijaisen tärkeää. Työpajamme on avoin ja meillä vierailee säännöllisesti koululaisia ja muita kiinnostuneita tutustumassa viulunrakennukseen. Meille laatu on ehdottomuus ja voit luovuttaa soittimesi ammattitaitoisiin käsiin. Vuosien saatossa How Violinsista on kehittynyt monipuolinen elämyskeidas. Järjestämme ainutlaatuisia tapahtumia, konsertteja ja viulunrakennuskursseja. Jouhitusta tehtäessä voit nauttia kupin hyvää kahvia tai teetä tunnelmallisessa olohuoneessamme.
Lämpimästi tervetuloa! Olemme olemassa Sinua varten!
Jousisoitinymmärrys
Jousisoitinrakennus perustuu vuosisataiseen perinteeseen, fysiikan lakeihin ja vahvaan materiaalintuntemiseen. Korjaus- ja restaurointityössä ei riitä tieto, miten asioiden tulee olla – pitää myös ymmärtää seuraukset, jos jonkun työvaiheen tekee puutteellisesti.
Kaunis ääni on yhtälö, joka vaatii mestarillista työstöä niin soitinta valmistettaessa kuin soiton harjoittelussa. Haluamme soitinten osalta tarjota tätä mestarillista osaamista kaiken ikäsille soittajille, jotta he voivat keskittyä omaan osaamisalueeseensa soittajina. Erityisen lähellä sydäntämme ovat vasta-alkavat soittajat. Se herkkä hetki, kun tutustuu soittimeen ja harjoittelee äänentuottoa ei saisi kärsiä kirskuvista kielistä, raapivasta jousesta tai tunkkaisesta äänestä. Tiedämme, että soitin voi kuulostaa paremmalta vasta-alkajankin käsissä ja tätä tietoa haluamme jakaa.
Rehellisyys ja osaamisemme jakaminen asiakkaillemme on meille äärimmäisen tärkeää. Ullakolta löytynyt vanha viulu voi olla yllättävänkin arvokas, mutta toisinaan sen tunnearvo on ainut, mitä on jäänyt jäljelle. Me kerromme mielellämme, millainen soitin asiakkaallamme on käsissään, emmekä lupaudu korjaustöihin ilman, että hän on kuullut aidon suosituksemme.
Olemme olemassa, jotta loputtoman virittämisen, tallan suoristelun, rahinan ja luiskahtelun sijaan asiakkaamme voivat keskittyä soittoon ja musiikista nauttimiseen. Haluamme, että saat soittimestasi parhaan potentiaalin irti – oli käsissäsi sitten tehdasvalmiste, vaarin vanha viulu tai italialainen antiikkiarvosoitin. Meillä jokainen soitin hoidetaan soittajaa varten.
