Select Page
Infokeskus

Search Knowledge Base by Keyword

Lyhyt johdatus viulunjousen historiaan

You are here:
< Back

Lyhyt johdatus viulunjousen historiaan

Ymmärtääksesi viulua soittimena sinun tulee myös tietää jotain viulun jousen historiasta. Jousi on paljon enemmän kuin pelkkä apuväline viulun soittoon.  Tämän yksikertaisen, puusta ja hevosenjouhista koostuvan välineen historia on varsin kiehtova ja ulottuu yli vuosisatojen. Keskiajan yksinkertaisesta jousesta kehittyi barokin aikakaudella taiteellisia versioita, ja viimein jousi sai nykyisen, ergonomisen muotonsa.

 

Viulun historia juontaa juurensa Bysantin valtakunnan aikakaudelle, 400-luvun puoliväliin. Varhaiset jouset olivat huomattavan kaarevia ampumajousen tapaan. Jouhet oli kiinnitetty suoraan keppiin, eikä niiden jännitettä pystytty säätämään.

 

Tämä jousityyppi säilyi muuttumattomana koko keskiajan. Varhaiset jouset olivat nykyisiä lyhyempiä, yleensä noin 20–30 cm:n pituisia. Viulu toimi usein tahtisoittimena tansseissa, ja lyhyempää jousta pideltiin suljetussa nyrkissä tai jousen alapuolelta.

 

Viulun modernisoituessa 1600-luvulla myös jousi koki muutoksia. Jouhien jännitteen säätöön alettiin kiinnittää huomiota, ja säätömahdollisuuksia parannettiin mekaanisilla muutoksilla. Aluksi jännitettä muutettiin otetta muokkaamalla eli painamalla jouhia peukalolla. Myöhemmin kehitettiin irrallinen frossi ja lopulta nuppi ja ruuvi, joilla säädettiin jouhien jännitettä.

 

Barokkijousi

Viulun soittotyyli on muuttunut aikojen saatossa. Uudet soittotekniikat vaativat jousen, jolla ääntä pystyttiin kontrolloimaan paremmin. Barokinajalla suosioon nousivat pidemmät jouset, joita pideltiin jousen yläpuolelta. Koska uudentyyliset jouset mahdollistivat paremman äänenkontrollin, viulusta kehittyi soolosoitin.

 

Pidempi barokkijousi vaati kuitenkin joitakin rakenteellisia muutoksia. Paremman soitettavuuden aikaansaamiseksi jousen painon tuli jakaantua tasaisemmin. Jousen kärjen korkeutta muutettiin merkittävästi ja lopulta koverat jouset syrjäyttivät kuperat.

 

Tyypilliseen barokinajan tapaan jokaisesta jousesta tuli kunkin käsityöläisen yksilöllinen taidonnäyte. Tämä oli ainutlaatuista aikaa viulun historiassa. Käsityöläiset antoivat jousiin vahvan persoonallisen leimansa. Jouset valmistettiin erilaisista ensiluokkaisista puumateriaaleista ja jousiin ja niiden frosseihin ja kärkiin tehtiin erilaisia koristeluja.   Barokin aikakauden jousille on tyypillistä mallien ja koristeiden monimuotoisuus.

 

Klassinen jousi

 

1700-luvun lopulla jousi koki jälleen muutoksia. Viulumusiikkia sävellettiin yhä enemmän solisteille, ja viulun tuli kyetä tuottamaan voimakkaampi ääni voidakseen kantaa yksin konserttitilan halki. Tämä saavutettiin mm. muokkaamalla jousen rakennetta.

 

Aikakauden solistit ja virtuoosit olivat merkittävässä roolissa klassisen jousen kehityksessä. Jousesta tehtiin kestävämpi parantamalla sen murtumalujuutta ja sisällyttämällä siihen metallinen alakappale, jolla vahvistettiin barokkijousen heikkoja kohtia.

 

Moderni jousi

 

Moderni viulunjousi on tulosta Francis Xavier Tourten matemaattisten laskelmien sovelluksesta. Tourtea voidaan pitää modernin jousen isänä, ja hän vei jousen uudelle tasolle tekemällä siitä vahvemman, muuttamalla kepin muotoa ja parantamalla liitäntää leveämmälle ja paksummalle jouhiosalle. Tourten jousen tasapaino mahdollisti paremman reagoivuuden, joka puolestaan laajensi soittimen mahdollisuuksia ja mahdollisti uusia soittotekniikoita.

 

Moderni jousi, kuten sen edeltäjätkin, on tehty useimmiten jalopuusta, joko brasilianpuusta tai pernambucosta. Aloittelijoilla tavataan myös edullisempia komposiittijousia, jotka on valmistettu lasi- tai hiilikuidusta. Näiden materiaalien käyttö on osittain vastaus laadukkaan pernambucopuun huonolle saatavuudelle.