Miten harjoitella pääsykokeisiin, kilpailuun tai tutkintoon?
Suurimmalla osaa musiikkikouluja on keväisin raadin edessä tapahtuva soittokoe, jossa oppilaita pyydetään esittämään heidän tämänhetkinen repertuaari. Sen tarkoituksena on valmistaa oppilaita tulevaisuuden sooloesityksiä varten ja saada samalla palautetta alan ammattilaisilta oppilaan kehityksestä viime vuoteen verrattuna.
Kuten minkä tahansa lopputentin kanssa, on olemassa useita eri strategioita, jotka auttavat selviytymään viulukokeista:
- Valmistaudu hyvin, mutta älä liikaa. Vaikka voisi toisin luulla, on olemassa myös liiallista valmistautumista, joka tapahtuu, kun yrittää tunkea liikaa opeteltavia asioita liian lyhyeen aikaan ennen kokeita. Soitinharjoittelu ei ole tästä poikkeus. Sinun täytyy totta kai jatkaa sinun normaalilla harjoittelurutiinilla, lisäten pari tuntia harjoitteluaikaa noin kuukausi ennen koettasi. Kuitenkin päivä ennen esiintymistä on suotavaa pitää soiton kannalta mahdollisimman minimissä, mieluiten vain kevyiden sormiharjoitusten ja asteikkojen parissa.
- Nuku huvin. Uni on tärkeää. Se auttaa mieltäsi toimimaan kunnolla ja muistisi on parhaimmillaan, kun olet nukkunut tarpeeksi. Kaikki pitkäaikainen oppiminen tapahtuu unen ja levon aikana. Jos sinulla on jo vaikeuksia esiintymisjännityksen kanssa, sen päälle ei kannata lisätä univelkaa.
- Löydä jokin tapa rentoutua ja käsitellä jännitystäsi. Tämä on jokaiselle omanlaisensa. Jotkut ihmiset käyvät juoksulenkeillä, toiset meditoivat tai kuuntelevat musiikkia. Joskus ihmiset huutavat täyttä kurkkua ja pomppivat ympäri lämpiötä ennen omaa vuoroansa. Kokeile, mikä toimii sinulle ja tee siitä rituaali.
- Tiedä pianistisi. Jos sinulla on jokin säestäjä, varmista, että alat näkemään häntä mahdollisimman aikaisessa vaiheessa. Koska jotkut koulut vaativat oppilassäestäjiä, saattaa olla, että et ole ainoa, jota jännittää mennä lavalle. Tapaamalla mahdollisimman aikaisin ja säännöllisesti, totutte toistenne seuraan niin, että yhdessä soitto ei pelkästään auttaa sinua muistamaan osat vaan myös antaa olon, että voitte luottaa toisiinne ja olette yhdessä samassa veneessä.
- Älä muuta mitään. Jos sinulla onkin äkillinen oivallus juuri ennen esiintymistäsi, että oletkin soittanut kappaleen yhden 16-osa nuotin väärin, älä kuitenkaan yritä muuttaa sitä viime hetkellä. Kun olet soittamassa, sinun lihasmuistisi on pääosassa ja pienten muutosten tekeminen tekee enemmän hallaa kuin hyötyä esiintymisellesi.