Valitse sivu
How Can We Help?
How Can We Help?
< Back
You are here:
Print

Miten voit motivoida lasta harjoittelemaan kesällä?

Lapsimuusikon harjoitteluun motivointi on aina haastavaa. Lapsuus on aikaa, kun häiriötekijöitä löytyy yltäkylläisesti televisiosta videopeleihin ja kavereiden kanssa leikkimiseen. Mutta kesä tuo mukanaan uusia haasteita ja häiriötekijöitä. Suurin osa lapsista, niistäkin jotka harjoittelevat ahkerasti kouluvuoden aikana, haluavat mielummin olla ulkona kavereidensa kanssa leikkimässä, kuin harjoittelemassa sisällä.

Nuorten muusikoiden motivointi soittamaan vaatii joskus vanhemilta luovuutta

Onko mitään tapoja, millä voisit motivoida lastasi harjoittelemaan kesälomallakin? Becky Wilsfordin mukaan on paljonkin erilaisia. Becky on kasvanut Suzuki-Metodiin jo nuoresta, koska on Suzuki opettajan tytär. Hänellä on kandidaatin tutkinto viulunsoitosta Texas Tech -yliopistosta ja on soittanut useissa sinfoniaorkestereissa, kuten Abilene filharmonisessa orkesterissa. Hän on tällä hetkellä viulun opettajana Cottonwood Creek Worship and Arts -akatemiassa

Becky sanoo, että on useita tapoja motivoida harjoittelemaan kesällä. Hän huomauttaa, että, koska kesä on aikaa, milloin lapset pelaavat pelejä, niin sinäkin voit ottaa nämä pelit osaksi lapsesi harjoittelurutiineja ja tehdä tällä tapaa harjoittelusta vähemmän pakkopullaa ja enemmän jotain samankaltaista, kuin mitä he tekisivät joka tapauksessa kavereidensa kanssa. Tässä on muutamia ideoita, mitä hän on kehittänyt oppilaidensa kanssa.

  • Lautapeli: Lapset rakastavat pelata lautapelejä, joten luo oma lautapelisi soittimen harjoittelua varten. Hae pahvia ja piirrä rata, jossa on laatikoita, Voit ottaa mallia vaikka jostain tuntemastasi lautapelistä. Jokaisessa laatikossa on jokin tietty (ja hauska!) suoritettava tehtävä. Ota nopat toisesta pelistä ja voitte pelata lapsenne kanssa koko harjoittelusession läpi.
  • Pehmolelut ja nuket: Ota mukaan näitä harjoittelusessioon tehdäksesi siitä hauskemman. Nuket ja pehmolelut voivat toimia ”yleisönä” yllätyskonsertille ja harjoituksille tai voivat antaa lapsellesi neuvoja, että mikä kappale soitetaan seuraavana. On paljon hauskempaa saada neuvoja pehmolelulta, kuin omilta vanhemmiltaan.
  • Syntymäpäiväkynttilät: Sytytä kynttilä ja kerro lapsellesi, että harjoittelusessio kestää yhtä pitkään kuin kynttilä palaa
  • Musiikkikiertue”: Pyydä lastasi soittamaan aina eri huoneelle eri kappale ja lapsesi lempikappale takapihalla. Voit jopa laajentaa kiertuetta koskemaan naapureidenkin talon, jos teillä on mukavat naapurit, jotka haluavat olla osana jakamassa soiton iloa.
  • Sattumapeli: Heitä noppaa näyttämään kuinka monta kertaa mikäkin kappale tullaan soittamaan, tai vaikka, että nopan silmäluku kertoo mikä kappale soitetaan seuraavaksi.
  • Valitse kortti, ihan mikä tahansa kortti”: Kirjoita aina yhden kappaleen nimi aina yhdelle kortille. Sitten laita kortit kuvapuoli alaspäin ja pyydä lastasi ”valitsemaan kortti, mikä tahansa kortti” päättääkseen, mikä kappale soitetaan seuraavana.
  • Hassuja ohjeita: Tämä voi olla toinen korttipeli. Jokaisessa kortissa lukee jokin hassu ohje, kuten ”soita kappale seisoen yhdellä jalalla” tai ”Soita tuiki tuiki tähtönen kieli ulkona koko kappaleen ajan”

Muista, että aina, kun puhutaan kesällä harjoittelusta, niin sinulla tulee olemaan vastassa kovaa kilpailua. Kesässä on kuitenkin kyse leikkimisestä, niin tee harjoittelusessioistakin sen kaltaisia, että lapsesi pysyy innostuneena, onnellisena ja motivoituneena.