Soitonopetusmetodeja: Suzuki ja Kodály

Viulunsoittoa voi opiskella monella menetelmällä, mutta tärkeintä on aina aloittaa opinnot kokeneen opettajan johdolla: kärsivällisyys on viulunopiskelijan tärkein hyve, sillä tämän soittimen opiskelu on pitkä matka. Eri menetelmät johtavat hyviin tuloksiin, eikä mitään niistä kannata pitää ainoana oikeana tapana. Tässä esittelen kaksi tunnetuinta: Suzuki-metodin ja Kodály-metodin.

Kodály

Zoltán Kodály ei suoranaisesti keksinyt Kodály-metodia itse, mutta ei ole epäilystäkään, etteikö tämä unkarilaissyntyinen itseoppinut sellisti, viulisti ja pianisti olisi ollut vahvasti mukana kehittämässä sitä 1940- ja 1950-luvuilla. Béla Bartókin läheinen ystävä Kodály sävelsi musiikkia, väitteli tohtoriksi ja sai paljon tunnustusta töistään, erityisesti säveltämästään lastenmusiikista.

Kodályn mielestä musiikin opiskelu on tehokkainta, kun se aloitetaan mahdollisimman nuorena, ja hän uskoi, että kuka tahansa pystyy oppimaan nuotinlukutaidon. Kodály-metodissa laulamista painotetaan musiikkiuden perustana, ja juuri tästä syystä kansanmusiikki on tämän metodin keskiössä.

Oppilaat kuuntelevat aluksi alkuperäisiä kansanmusiikkikappaleita ja siirtyvät pikkuhiljaa tunnettuihin kappaleisiin eri maista ja kulttuureista. He soittavat, laulavat ja tanssivat ulkomuistista, kunnes saavuttavat pikkuhiljaa taidokkaat musiikilliset kyvyt. Lapsille opetetaan myös, miten musiikkia luetaan ja sävelletään.

Kodály-metodissa käytetään muun muassa säveltapailua eli solfaa, käsimerkkejä sekä rytmisanoja ja -tavuja. Solfa-käsimerkit kehitti alun perin John Curwen, mutta Kodály teki ne tunnetuksi maailmalla, minkä vuoksi ne tunnetaan suuressa osassa maailmaa nimellä Kodály-käsimerkit.

Kodály-metodissa lapsen vanhempi ottaa passiivisen roolin lapsen musiikkikasvatuksessa: musiikinopettaja on pääasiallinen opettaja. Metodi on jäsennelty tarkasti eri osiin, jotka seuraavat lapsen luonnollista kehitystä.

Suzuki

Suzuki-metodin kehitti japanilainen viulisti Shinichi Suzuki, joka soitti Japanin keisarillisessa hovissa ja perusti Suzuki-kvartetin sisarustensa kanssa. Suzuki perusti metodinsa havaintoihinsa lapsista Saksassa asuessaan: hän huomasi, että lapset oppivat äidinkielensä ilman ponnistelua ympäristönsä ansiosta, ja veti tästä johtopäätöksen, että ympäristöllä on hyvin suuri vaikutus lapsen kehitykseen. "Lahjakkuus ei ole mikään sattuma", Suzuki totesi.

Suzuki-metodissa lapset aloittavat viulutunnit jo kaksi- tai kolmivuotiaina. Oppilaat kuuntelevat aluksi paljon klassisia äänitteitä, joita he myöhemmin alkavat opetella, ja taustamusiikkia soi ympärillä koko ajan, jotta lapset uppoutuvat musiikin maailmaan. Ajatuksena on, että lapset oppivat näin hyvät musiikilliset korvat ja huomaavat pieniäkin eroja äänenkorkeudessa, rytmissä ja äänensävyssä. Lapset oppivat katselemalla ja osana ryhmää, ja sosiaalista kanssakäymistä ja yhteistyötä vaalitaan oppilaiden keskuudessa.

Suzuki-metodin tunnusmerkki, joka puuttuu Kodály-metodista kokonaan, on vanhempien osallistuminen: vanhemmat ja viuluopettaja työskentelevät yhdessä yhteistä päämäärää kohti, ja vanhempien oletetaan osallistuvan oppitunneille ja toimivan opettajina kotona.

Suzuki-metodiin kohdistuu joskus ennakkoluuloja, erityisesti pelko siitä, ettei lapsi opi lukemaan nuotteja, koska metodi opettaa soittamaan ensin korvakuulolta. Metodilla opiskelevat oppivat kuitenkin nuotinlukutaidon aikanaan; nojaamalla ensin äänihavaintoon oppilaat voivat keskittyä intonaatioon, tekniikkaan, ryhtiin ja äänentuottamiseen, ja moni oppii kappaleita korvakuulolta yllättävän nopeasti.