Yksi musiikkimaailman suurimpia mysteereitä on se, miksi kahden klassisen italialaisen viulunrakentajan soitinten äänenlaatua arvostetaan yli muiden.

 

Antonio Stradivari (1644–1737) ja Giuseppe Guarneri del Gesù (1698–1744) työskentelivät pohjoisitalialaisessa Cremonan kaupungissa, ja heidän soittimiensa äänenrikkauden vuoksi puhutaan yleisesti ”cremonalaisesta äänestä”. Suurelle yleisölle tunnetuimpia viuluja ovat Stradivarius-viulut, joita on huutokaupattu jopa yli 2 miljoonan dollarin hintaan. Cremonalaisten mestareiden viulut ovat haluttuja ympäri maailmaa ja olleet useimpien historiallisten viuluvirtuoosien suosikkisoittimia. Näistä esimerkkinä voidaan mainita Niccolò Paganinin Guarnerin valmistama Il Cannone -viulu.

Cremona, Stradivariuksen koti ja jokaisen viulunrakentajan mekka.

Tutkijat ovat yrittäneet selvittää, mihin näiden soitinten äänenlaatu perustuu. Kahdessa hiljattain tehdyssä tutkimuksessa ollaan tultu hyvin erilaisiin johtopäätöksiin. Toinen tutkimuksista esitti, että viulun ääni ei synny rakenteen täydellisyydestä, vaan päinvastoin sen hienovaraisista virheistä. Toisessa tutkimuksessa esitetään puolestaan erittäin radikaali ja haastava väite – että cremonalainen äänenlaatu on vain kuvitelmaa.

 

Franco Zanini, italialainen fyysikko ja viulisti, on käyttänyt runsasenergistä hiukkaskiihdytystä vertaillakseen Guarnerius-viuluja nykyaikaisiin soittimiin. Äänen salaisuus näyttää perustuvaan niin kutsutun harmonisen hylkäämisen ilmiöön, jonka mukaan epäsymmetriasta johtuva puun ja rakenteen välinen epätasapaino kumoaa ei-toivotut ylä-äänet. Pitkään vallalla ollut ajatus on, että paikallinen cremonalainen puu on ollut tämän laadun salaisuus.

 

Toisaalta Claudia Fritz, Pariisin yliopistossa työskentelevä viuluakustiikan ekspertti, on yrittänyt kääntää tämänkaltaiset tutkimukset päälaelleen kysymällä, ovatko äänenlaadun erot ylipäätään todellisia. Cremonalaisten ja ”tavallisten” viulujen eroja on sokkotestattu usein, mutta yhtä kysymystä ei ole selvitetty: voiko kokenut viulisti erottaa viulujen äänet kontrolloidussa tutkimuksessa? Indianapolisissa viulukilpailun yhteydessä asiaa testattiin maailmanluokan viulisteilla, jolloin vain 8 osallistujaa 21:stä piti enemmän klassisesta viulusta.

 

Tarkoittaako tämä siis sitä, että jonkun kannattaisi pyytää Christie’s-huutokaupassa maksamansa 2 miljoonaa dollaria takaisin? Ehdottomasti ei, sillä nämä viulut tulevat olemaan jatkossakin kiinnostuksen ja ihmetyksen kohde niiden harvinaisuuden ja legendaarisen maineen vuoksi.

 

photo credit: cremona daniel via photopin cc

Yksi musiikkimaailman suurimpia mysteereitä on se, miksi kahden klassisen italialaisen viulunrakentajan soitinten äänenlaatua arvostetaan yli muiden.

 

Antonio Stradivari (1644–1737) ja Giuseppe Guarneri del Gesù (1698–1744) työskentelivät pohjoisitalialaisessa Cremonan kaupungissa, ja heidän soittimiensa äänenrikkauden vuoksi puhutaan yleisesti ”cremonalaisesta äänestä”. Suurelle yleisölle tunnetuimpia viuluja ovat Stradivarius-viulut, joita on huutokaupattu jopa yli 2 miljoonan dollarin hintaan. Cremonalaisten mestareiden viulut ovat haluttuja ympäri maailmaa ja olleet useimpien historiallisten viuluvirtuoosien suosikkisoittimia. Näistä esimerkkinä voidaan mainita Niccolò Paganinin Guarnerin valmistama Il Cannone -viulu.

Cremona, Stradivariuksen koti ja jokaisen viulunrakentajan mekka.

Tutkijat ovat yrittäneet selvittää, mihin näiden soitinten äänenlaatu perustuu. Kahdessa hiljattain tehdyssä tutkimuksessa ollaan tultu hyvin erilaisiin johtopäätöksiin. Toinen tutkimuksista esitti, että viulun ääni ei synny rakenteen täydellisyydestä, vaan päinvastoin sen hienovaraisista virheistä. Toisessa tutkimuksessa esitetään puolestaan erittäin radikaali ja haastava väite – että cremonalainen äänenlaatu on vain kuvitelmaa.

 

Franco Zanini, italialainen fyysikko ja viulisti, on käyttänyt runsasenergistä hiukkaskiihdytystä vertaillakseen Guarnerius-viuluja nykyaikaisiin soittimiin. Äänen salaisuus näyttää perustuvaan niin kutsutun harmonisen hylkäämisen ilmiöön, jonka mukaan epäsymmetriasta johtuva puun ja rakenteen välinen epätasapaino kumoaa ei-toivotut ylä-äänet. Pitkään vallalla ollut ajatus on, että paikallinen cremonalainen puu on ollut tämän laadun salaisuus.

 

Toisaalta Claudia Fritz, Pariisin yliopistossa työskentelevä viuluakustiikan ekspertti, on yrittänyt kääntää tämänkaltaiset tutkimukset päälaelleen kysymällä, ovatko äänenlaadun erot ylipäätään todellisia. Cremonalaisten ja ”tavallisten” viulujen eroja on sokkotestattu usein, mutta yhtä kysymystä ei ole selvitetty: voiko kokenut viulisti erottaa viulujen äänet kontrolloidussa tutkimuksessa? Indianapolisissa viulukilpailun yhteydessä asiaa testattiin maailmanluokan viulisteilla, jolloin vain 8 osallistujaa 21:stä piti enemmän klassisesta viulusta.

 

Tarkoittaako tämä siis sitä, että jonkun kannattaisi pyytää Christie’s-huutokaupassa maksamansa 2 miljoonaa dollaria takaisin? Ehdottomasti ei, sillä nämä viulut tulevat olemaan jatkossakin kiinnostuksen ja ihmetyksen kohde niiden harvinaisuuden ja legendaarisen maineen vuoksi.

 

photo credit: cremona daniel via photopin cc