Onko vanhojen soittimien äänenlaadussa jotain, mitä uusissa ei ole?Uusi tutkimus keskittyi vastaamaan kauan kysyttyyn kysymykseen: Ovatko vanhat italiaiset viulut parempia kuin uudet? Vuosia viulunrakentajat ovat yrittäneet selvittää, mikä antaa 300 vuotta vanhoille Stradivariuksille niiden maineensa mukaisen ylivertaisen äänenlaadun, joka ei ole verrattavissa moderneihin viuluihin. Voisiko salaisuus piillä puussa tai lakkauksessa?

Akustiikkaa tutkivan Claudia Fritzin ja viulunrakentaja Joseph Curtinin yhteistutkimuksessa selvitettiin, onko vanhoilla italialaisilla soittimilla ylivertainen äänenlaatu, jonka ammattiviulistit voivat tunnistaa?

Kymmenen ammattisooloviulistia pyydettiin soittamaan kahtatoista eri viulua, joista puolet oli vanhoja viuluja ja puolet uusia. Jokainen soolosoittaja joutui pitämään tummia laseja, että he eivät voisi nähdä, mikä instrumentti on kyseessä. He soittivat 75 minuuttia pienessä huoneessa ja sitten toiset 75 minuuttia suuressa 300 hengen auditoriossa.

Sessioiden jälkeen solistit arvioivat jokaisen viulun eri parametrien mukaan, kuten millainen oli viulun artikulaatio, äänen suuntaavuus ja soitettavuus. Tutkimus paljasti, että solistit pystyivät hyvin erottamaan viulut toisistaan, mutta kun piti päätellä oliko kyseessä vanha vai uusi viulu, he osuivat yhtä usein oikeaan kuin olisivat sokkona arvaamalla.

Solistit pitivät uusista viuluista vanhoihin suhteessa 3:2. Lisäksi kaikista suosituin viulu oli uusi. Tutkimuksen tuloksista voisi ehkä vetää johtopäätöksen, että suuren hinnan maksaminen vanhasta italiaisesta viulusta ei ole tae erinomaiselle äänenlaadulle.
Mitä me voimme oppia tästä tutkiuksesta on, että nuoretkin viulistit voivat olla varmoja siitä, että he voivat löytää hyvän nykyaikaisen laatusoittimen heidän hintaluokastaan.

Onko vanhojen soittimien äänenlaadussa jotain, mitä uusissa ei ole?Uusi tutkimus keskittyi vastaamaan kauan kysyttyyn kysymykseen: Ovatko vanhat italiaiset viulut parempia kuin uudet? Vuosia viulunrakentajat ovat yrittäneet selvittää, mikä antaa 300 vuotta vanhoille Stradivariuksille niiden maineensa mukaisen ylivertaisen äänenlaadun, joka ei ole verrattavissa moderneihin viuluihin. Voisiko salaisuus piillä puussa tai lakkauksessa?

Akustiikkaa tutkivan Claudia Fritzin ja viulunrakentaja Joseph Curtinin yhteistutkimuksessa selvitettiin, onko vanhoilla italialaisilla soittimilla ylivertainen äänenlaatu, jonka ammattiviulistit voivat tunnistaa?

Kymmenen ammattisooloviulistia pyydettiin soittamaan kahtatoista eri viulua, joista puolet oli vanhoja viuluja ja puolet uusia. Jokainen soolosoittaja joutui pitämään tummia laseja, että he eivät voisi nähdä, mikä instrumentti on kyseessä. He soittivat 75 minuuttia pienessä huoneessa ja sitten toiset 75 minuuttia suuressa 300 hengen auditoriossa.

Sessioiden jälkeen solistit arvioivat jokaisen viulun eri parametrien mukaan, kuten millainen oli viulun artikulaatio, äänen suuntaavuus ja soitettavuus. Tutkimus paljasti, että solistit pystyivät hyvin erottamaan viulut toisistaan, mutta kun piti päätellä oliko kyseessä vanha vai uusi viulu, he osuivat yhtä usein oikeaan kuin olisivat sokkona arvaamalla.

Solistit pitivät uusista viuluista vanhoihin suhteessa 3:2. Lisäksi kaikista suosituin viulu oli uusi. Tutkimuksen tuloksista voisi ehkä vetää johtopäätöksen, että suuren hinnan maksaminen vanhasta italiaisesta viulusta ei ole tae erinomaiselle äänenlaadulle.
Mitä me voimme oppia tästä tutkiuksesta on, että nuoretkin viulistit voivat olla varmoja siitä, että he voivat löytää hyvän nykyaikaisen laatusoittimen heidän hintaluokastaan.