Valitse sivu
How Can We Help?
How Can We Help?
< Back
You are here:
Print

Viulunsoiton ensiaskeleet

Jos olet katsonut Sherlock Holmesin viulunsoittoa ikkunan äärellä tai tarkkaillut oikeiden orkesteriviulistien työskentelyä, saatat kuvitella, että viulunsoitto on helppoa. Viulunsoiton opettelun ensiaskeleet voivat kuitenkin olla kirjaimellisesti tuskallisia. Näin voi olla myös toisen kerran soitto-opintoja aloittaessa, mikäli edellisestä kerrasta on kulunut liikaa aikaa. Jos osaat jo soittaa jotain toista kielisoitinta, kuten kitaraa, viulunsoiton maailmaan astuminen ei ole yhtä vaikeaa. Joka tapauksessa soittoon totutteluun tulee kulumaan aikaa, sillä kitaran sointujen soittamista ei voi verrata jousenkäytön haasteisiin.

Ennakkoluulot

Ennen soitto-opintojen aloittamista sinun kannattaa pyyhkiä mielestäsi kaikki ennakko-oletukset. Soittimen pitelyn opetteluun menee aikaa, ja vielä kauemmin menee siihen, että yleisösi voi nauttia kuulemastaan. Aikuisena viulunsoiton aloittavien oppilaiden tulee oppia uudelleen joitakin perusasioita, joihin kuuluu esimerkiksi oikeanlainen istumatyyli. Viuluopinnoista voi tulla kuitenkin erittäin palkitseva harrastus ja erinomainen tapa rentoutua ja poistaa stressiä.

Jousikäsi

Useimmat ihmisistä ovat oikeakätisiä. Aluksi voi tuntua epäloogiselta pidellä viulua vasemmalla kädellä ja pakottaa sormet työstämään sormituksia, kun oikean käden tarvitsee ainoastaan pidellä jousta ja liikuttaa sitä kielten päällä. Joidenkin tuntien jälkeen huomaat kuitenkin, että jousenkäyttö on huomattavasti haastavampaa kuin sormitukset. Vasen käsi tekee ainoastaan pieniä liikkeitä, jotka ovat helpompia kuin oikean käden suuret linjat. Jousen kontrollointi vaatii myös enemmän voimaa, joten oikeakätinen soitto on parempi valinta useimmille ihmisille.

Toinen mahdollisesti epämukava asia soitonopiskelun alussa on istuminen. Olet saattanut kuulla koko elämäsi, että sinun tulisi istua selkä suorassa. Viulua soittaessasi se on välttämätöntä. Sinun tulee myös istua hieman tuolin reunalla ja siirtää oikeaa jalkaasi pois tieltä, jottet lyö sitä jousella.  Näin saat suurimman mahdollisen liikkumavapauden.

Oikea soittoasento

Ensimmäisten kuukausien aikana kannattaa aina harjoitella peilin edessä. Se voi olla hieman hankalaa, koska sinun tulee myös pystyä näkemään nuotit ja sormitukset, mutta se on välttämätöntä, jotta oppisit soittamaan oikeassa asennossa ja liikuttamaan jousta oikeassa linjassa. Viulua soittaessa näköhavainto kuitenkin vääristyy hieman sen vuoksi, että talla ja jousi ovat aivan kasvojesi edessä. Pidä mielessä, että viulu on kulmassa. Tämä tarkoittaa sitä, että jousen liikkeet näyttävät aluksi vääriltä, vaikka tekisit ne oikein. Työskenneltyäsi jonkin aikaa peilin ääressä kätesi muistavat oikean asennon, vaikka aivosi kertovat sen olevan väärin näköhavaintoon perustuen.

Jos et ole soittanut aikaisemmin jousisoitinta, älä ylläty, jos vasemman kätesi sormia särkee aluksi. Kielet ovat kovia, ja niihin tottuminen vie jonkin aikaa. Hyvä opettaja on korvaamaton apu musiikillisella matkallasi.

photo credit: THEMA.FELIX via photopin cc