Valitse sivu

Paesold PA601E

2,900.00

Varasto loppu

Ilmoita minulle, kun tuote on jälleen varastossa.

Osasto:

Paesold PA601E

2,900.00

Varasto loppu

Ilmoita minulle, kun tuote on jälleen varastossa.

Osasto:

Tämän osion tarkoituksena on antaa karkea arvio siitä, minkä kokoisen soittimen lapsesi tarvitsee. Huomioithan kuitenkin, että kyseessä on vain osviittaa antava arvio. Parhaiden tulosten aikaansaamiseksi suosittelemme kysymään neuvoa How Violinsin henkilökunnalta tai opettajalta ennen soittimen hankintaa.

Sellojen kokoluokitus on hiukan monimutkaisempi kuin viulujen tai alttoviulujen kohdalla. Oppilaan tulee istua tuolin reunalla siten, että polvet on taivutettu yhdeksänkymmenen asteen kulmaan. Soittimen yläreunan tulee sijoittua rinnuksen (rintalastan) keskiosaan ja viritystapin tulee olla hiukan vasemman korvan yläpuolella. Polvien tulee kevyesti puristaa soittimen alaosaa siten, etteivät reunat painaudu jalkoihin (kulmien tulee olla hieman polvien sisäpuolen yläpuolella). Oppilaan täytyy ulottua vaivatta otelaudan kumpaankin päähän.

Tämä allaoleva taulukko kertoo iän mukaisen koon keskimäärin. Huomaathan, että selloille on olemassa kaksi eri kokojärjestelmää. Suzuki-kokojärjestelmän asteikko on keskimäärin yhden koon pienempi kuin perinteinen eurooppalainen kokojärjestelmä.

Sellon koko Suzuki-kokotaulukko Lapsen ikä
4/4
-
12-13+
3/4
-
10-12
1/2
-
8-10
1/4
1/2
6-8
1/8
1/4
5-6
1/10
1/8
4-5
1/16
1/10
3-4