Valitse sivu

Hanni Autere

Olen monipuolinen musiikin ammattilainen, jolle opetustyössä tärkeintä on luoda oppilaalle ahaa-elämyksiä ja uskoa omiin kykyihin. Olennaista on saada oppilas tuntemaan olonsa turvalliseksi ja mukavaksi, jotta oppimiselle luodaan optimaaliset edellytykset. Ammennan opetustyöhöni aineksia kaikesta musiikin alalla tekemästäni työstä: esiintymisestä, säveltämisestä, heittäytymisestä ja virheiden sietämisestä.

Olen Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmästä valmistunut musiikin tohtori. Minulla on myös vahva pohja klassisesta musiikista, sillä opinnot sillä saralla yltivät B-tutkintoon. Pedagogiikkaa olen opiskellut sekä kansanmusiikin aineryhmässä, että orkesterimusiikin osastolla. Lisäksi olen tehnyt aikuispedagogiikan opintoja, käynyt Sibiksen mentorointikoulutuksen sekä suorittanut taidealojen yliopistopedagogiikan opinnot (60 op).

Opetusaiheita ovat viulunsoiton osalta eri musiikin lajit, kansanmusiikki erityisosaamisen kohteena. Lisäksi opetan mm. laulua, viululaulua sekä pianonsoiton alkeita. Kysy rohkeasti lisää!

Tärkein mottoni on ”Musiikki on taikaa”. Taika pitää sisällään kaiken sen ihmeellisen voiman, joka musiikilla on.

Opetan: Viulu

Kielet: Suomi, English

Opetuksen taso: Aloittelija, Kokenut, Pitkälle kehittynyt

Kenelle: Lapset, Aikuiset

Missä: Verkossa, Henkilökohtaisesti, Kotini (Korona-aikaan ei valitettavasti lähiopetusmahdollisuutta)

Hinta: 45 € / 45 min. ja 60 € / 60 min. sekä räätälöidyt kokonaisuudet 5-15 t

Maksutavat: Käteinen, Lasku, MobilePay

Sijainti: Tuusula

https://www.hanniautere.com/

PUHELIN: 040 728 6466

Ota yhteyttä suoraan opettajaan