
Maria Vuorinen
Olen 25 vuotias alttoviulisti ja soitonopettaja Kalliosta. Viimeistelen tällä hetkellä musiikkipedagogiikan opintojani Metropolia AMKssa sekä ranskan kielen ja erityispedagogiikan aineopettajan tutkintoa Helsingin Yliopistossa.
Pääaineeni on alttoviulu, mutta minulla on myös useita viuluoppilaita ja hallitsen ohjelmiston molemmilla instrumenteilla yhtä lailla aina B tutkintovaatimuksiin saakka.
Haluan, että viulunsoitto on oppilailleni mukava ja motivoiva lisä elämään, eikä stressaava ja kilpailuasetelmia luova tekijä. Näin ollen pyrin siihen, että eteenpäin mennään oppilaan omien toiveiden, tavoitteiden ja voimavarojen mukaisesti.
Otan myös mieluusti huomioon oppilaiden omat toiveet ohjelmiston suhteen: materiaalia on perinteisestä klassisesta musiikista improvisaatioon ja poppibiiseihin.
Omassa opetuksessani painotan paljon yhteissoittoa: kappaleita ja stemmoja soitetaan yhdessä, jolloin soiva esimerkki on jatkuvasti läsnä oppilaalle. Myös asteikoita ja etydeitä soitamme paljon yhdessä duettoina. Painotan tekniikan opiskelua kappaleiden ja ohjelmiston hallinnan avulla.
Minulla on myös runsaasti materiaalia erilaisille kokoonpanoille: sekä kahden viulun että viulu-alttoviulu –duetoille. Olen myös kovin kiinnostunut improvisoinnista ja käytän sitä myös omassa opetuksessani, esimerkiksi erilaisten tekniikkaharjoitusten tukena.
Opetuksessani käytän runsaasti eri metodien materiaaleja sekaisin (Suzuki, Colour Strings, Robert Trory…) ja kokoan niistä aina kullekin oppilaalle heidän omiin tarpeisiinsa räätälöidyn materiaalipaketin.
Opetan: Viulu, Alttoviulu
Kielet: Suomi, English
Opetuksen taso: Aloittelija, Kokenut, Pitkälle kehittynyt
Kenelle: Lapset, Aikuiset, Ryhmät
Missä: Verkossa, Henkilökohtaisesti, Kotini, Kotisi
Hinta: 25€/45 min, 30€/60 min, kokeilupaketti 3×45 min/ 60€
Maksutavat: Käteinen, Lasku, Pankkikortti, MobilePay
Sijainti: Helsinki, Kallio
PUHELIN: 0404148647