Valitse sivu
Totti Hakkarainen

Totti Hakkarainen

Totti Hakkarainen

 

Valmistuin musiikin maisteriksi Sibelius-Akatemiasta 2021. Tällä hetkellä opetan tuntiopettajana Länsi- Helsingin musiikkiopistossa ja teen freelance-töitä pääkaupunkiseudun orkestereissa. Olen tehnyt viuluopettajan työtä vuodesta 2014 lähtien.
Laita rohkeasti viestiä.

Opetan: Viulu

Kielet: Suomi, English

Taso: Aloittelija, Kokenut, Pitkälle kehittynyt, Masterclass

Kenelle: Lapset, aikuiset, ryhmät

Missä: Verkossa, Henkilökohtaisesti

Hinta: 35€/30min 50€/60min

Maksutavat: Käteinen, MobilePay

Sijainti: Helsinki 

Ota yhteyttä suoraan opettajaan

Minna Rouquette

Minna Rouquette

Minna Rouquette

 

Hei!
Tarjoan viulunsoiton opetusta Pohjois-Espoossa kaikenikäisille, aloittelijoille ja jo pidemmälle edenneille. Ideani on, että musiikkiharrastus tuo iloa ja että jokainen voi edetä omaan tahtiin.
Minulla on musiikkioppilaitoksen viulunsoitonopettajan pätevyys ja olen suorittanut musiikkikasvatuksen koulutusohjelman, johon sisältyy myös piano-opintoja, joten voin opettaa myös pianonsoiton alkeita ja vapaata säestystä sekä nuotinlukua.
Minulla on runsaasti kokemusta kaikenikäisten oppilaiden opettamisesta. Ota minuun yhteyttä sähköpostitse, niin voimme sopia ensimmäisen tapaamisen, joka ei vielä sido jatkoon.

Opetan: Viulu

Kielet: Suomi, English

Taso: Aloittelija, Kokenut

Kenelle: Lapset, aikuiset.

Missä: Verkossa, Henkilökohtaisesti, Kotisi

Hinta: 30€/t (yksilöopetus) tai 20€/t (pariopetus)

Maksutavat: Lasku

Sijainti: Espoon Karakallio, Karamalmi, Rastaala, Rastaspuisto, Viherlaakso, Kuninkainen, Leppäsilta

 

Ota yhteyttä suoraan opettajaan

Marco Elefante

Marco Elefante

Marco Elefante

 

Olen Marco Elefante, italialainen viulisti. Valmistuin musiikkipedagogiksi Metropoliasta (Amk) vuonna 2020.
Olen opiskellut klassista musiikkia suurimman osan elämästäni ja erityisesti rakastan vanhaa musiikkia. Soitan moderniaviulua sekä barokkiviulua ja syksyllä 2021 aloitin vanha musiikin maisteriopinnot Sibelius Akatemiassa.

Rakastan musiikin ja viulunsoiton opettamista ja mielestäni jokainen oppilas on inspiroiva ja ainutlaatuinen yksilö. Opetuksessa kuuntelen oppilaan omia mielipiteitä ja haluan tukea oppilaan oman äänen löytämisessä. Opetuksessa haluan luoda rennon, turvallisen ja inspiroivan ilmapiirin, jossa opitaan ja pidetään hauskaa yhdessä.

Räätälöin oppimismateriaalin jokaiselle oppilaille ja tarvittaessa sovitan helppoja kappaleita.

Opetan mielelläni kaiken ikäisiä ja tasoisia oppilaita. Tarjoan niin yksilö- kuin ryhmäopetusta.

Ota rohkeasti yhteyttä ja tule kokemaan musiikin taikaa!

I am Marco Elefante, a violinist and violin teacher from Italy. I graduated from Metropolia UAS in June 2020.
I have studied classical music for many years and I especially love early music. I play both modern and baroque violin. In autumn 2021 I started my early music master degree at Sibelius Academy.

I love music and violin teaching. In my opinion every student is a source of inspiration and a unique individual. During my lessons I pay attention to the student´s own opinions and ideas and I support his own creativity. I think the most remarkable learning happens in a safe and comfortable environment where we study and enjoy together.

I customize the study material for every student and if needed I can arrange music pieces for the violin.

I enjoy teaching kids and adults and I offer both individual and small group lessons.

Take contact and come to experience the magic of music!

Opetan: Viulu

Kielet: Suomi, English

Taso: Aloittelija, Kokenut, Pitkälle kehittynyt

Kenelle: Lapset, Aikuiset, Ryhmät

Missä: Verkossa, Henkilökohtaisesti, Kotini, Kotisi

Hinta: sis. Alv: 30€/30 min, 40€/45 min, 50€/60 min.

Maksutavat: Lasku, Muu

Sijainti: Vantaa

PUHELIN: 041 3629762

Ota yhteyttä suoraan opettajaan

Alyssa Rodriguez

Alyssa Rodriguez

Alyssa Rodriguez

 

Hello! I am a Suzuki trained violin teacher who recently moved to Helsinki for a Fulbright grant. I have 5+ years teaching experience and earned my Bachelor’s of Music degree from Ithaca College in upstate New York, USA, where I studied violin and music education.

My teaching philosophy is ”there are no mistakes, only variations” like the motto of the school where I taught in New York, the Kanack School of Musical Artistry, which has an emphasis on individual creativity and improvisation.

I have taught online since March 2020 and provide individualized digital materials for students, including practice videos. I also teach in person lessons. I have lots of experience teaching students of all levels and ages, especially adult and child beginners (I have taught Pre-Twinkle to 3 year old violinists).

I teach both classical music and fiddle traditions from America, Ireland, and Scandinavia. I will be studying folk music pedagogy at the Sibelius Academy 2021-2022 and specializing in string pedagogy and folk music pedagogy.

Opetan: Viulu

Kielet: English

Taso: Aloittelija, Kokenut

Kenelle: Lapset, aikuiset.

Missä: Opettajan työhuoneella, etänä

Hinta: 40€/hr

Maksutavat: Käteinen, MobilePay

Sijainti: Helsinki

Website: www.alyssarodriguezmusic

 

PUHELIN: 044 971 4412

Ota yhteyttä suoraan opettajaan

Hanni Autere

Hanni Autere

Hanni Autere

Olen monipuolinen musiikin ammattilainen, jolle opetustyössä tärkeintä on luoda oppilaalle ahaa-elämyksiä ja uskoa omiin kykyihin. Olennaista on saada oppilas tuntemaan olonsa turvalliseksi ja mukavaksi, jotta oppimiselle luodaan optimaaliset edellytykset. Ammennan opetustyöhöni aineksia kaikesta musiikin alalla tekemästäni työstä: esiintymisestä, säveltämisestä, heittäytymisestä ja virheiden sietämisestä.

Olen Sibelius-Akatemian kansanmusiikin aineryhmästä valmistunut musiikin tohtori. Minulla on myös vahva pohja klassisesta musiikista, sillä opinnot sillä saralla yltivät B-tutkintoon. Pedagogiikkaa olen opiskellut sekä kansanmusiikin aineryhmässä, että orkesterimusiikin osastolla. Lisäksi olen tehnyt aikuispedagogiikan opintoja, käynyt Sibiksen mentorointikoulutuksen sekä suorittanut taidealojen yliopistopedagogiikan opinnot (60 op).

Opetusaiheita ovat viulunsoiton osalta eri musiikin lajit, kansanmusiikki erityisosaamisen kohteena. Lisäksi opetan mm. laulua, viululaulua sekä pianonsoiton alkeita. Kysy rohkeasti lisää!

Tärkein mottoni on ”Musiikki on taikaa”. Taika pitää sisällään kaiken sen ihmeellisen voiman, joka musiikilla on.

Opetan: Viulu

Kielet: Suomi, English

Opetuksen taso: Aloittelija, Kokenut, Pitkälle kehittynyt

Kenelle: Lapset, Aikuiset

Missä: Verkossa, Henkilökohtaisesti, Kotini (Korona-aikaan ei valitettavasti lähiopetusmahdollisuutta)

Hinta: 45 € / 45 min. ja 60 € / 60 min. sekä räätälöidyt kokonaisuudet 5-15 t

Maksutavat: Käteinen, Lasku, MobilePay

Sijainti: Tuusula

https://www.hanniautere.com/

PUHELIN: 040 728 6466

Ota yhteyttä suoraan opettajaan

Maria Vuorinen

Maria Vuorinen

Maria Vuorinen

Olen 25 vuotias alttoviulisti ja soitonopettaja Kalliosta. Viimeistelen tällä hetkellä musiikkipedagogiikan opintojani Metropolia AMKssa sekä ranskan kielen ja erityispedagogiikan aineopettajan tutkintoa Helsingin Yliopistossa.
Pääaineeni on alttoviulu, mutta minulla on myös useita viuluoppilaita ja hallitsen ohjelmiston molemmilla instrumenteilla yhtä lailla aina B tutkintovaatimuksiin saakka.

Haluan, että viulunsoitto on oppilailleni mukava ja motivoiva lisä elämään, eikä stressaava ja kilpailuasetelmia luova tekijä. Näin ollen pyrin siihen, että eteenpäin mennään oppilaan omien toiveiden, tavoitteiden ja voimavarojen mukaisesti.
Otan myös mieluusti huomioon oppilaiden omat toiveet ohjelmiston suhteen: materiaalia on perinteisestä klassisesta musiikista improvisaatioon ja poppibiiseihin.

Omassa opetuksessani painotan paljon yhteissoittoa: kappaleita ja stemmoja soitetaan yhdessä, jolloin soiva esimerkki on jatkuvasti läsnä oppilaalle. Myös asteikoita ja etydeitä soitamme paljon yhdessä duettoina. Painotan tekniikan opiskelua kappaleiden ja ohjelmiston hallinnan avulla.

Minulla on myös runsaasti materiaalia erilaisille kokoonpanoille: sekä kahden viulun että viulu-alttoviulu –duetoille. Olen myös kovin kiinnostunut improvisoinnista ja käytän sitä myös omassa opetuksessani, esimerkiksi erilaisten tekniikkaharjoitusten tukena.

Opetuksessani käytän runsaasti eri metodien materiaaleja sekaisin (Suzuki, Colour Strings, Robert Trory…) ja kokoan niistä aina kullekin oppilaalle heidän omiin tarpeisiinsa räätälöidyn materiaalipaketin.

Opetan: Viulu, Alttoviulu

Kielet: Suomi, English

Opetuksen taso: Aloittelija, Kokenut, Pitkälle kehittynyt

Kenelle: Lapset, Aikuiset, Ryhmät

Missä: Verkossa, Henkilökohtaisesti, Kotini, Kotisi

Hinta: 25€/45 min, 30€/60 min, kokeilupaketti 3×45 min/ 60€

Maksutavat: Käteinen, Lasku, Pankkikortti, MobilePay

Sijainti: Helsinki, Kallio

Nettisivu

PUHELIN: 0404148647

Ota yhteyttä suoraan opettajaan

Lotta Ahlbeck

Lotta Ahlbeck

Lotta Ahlbeck

Olen Lotta Ahlbeck, Sibelius-Akatemialta valmistunut freelance-monigenreviulisti, jousisovittaja ja pedagogi.

Olen erikoistunut aikuisten opettamiseen, sekä ei-klassisiin musiikkityyleihin (pop, jazz, rock, folk, fuusio, impro yms). Opetan myös sähköviulua. Minulle tärkeintä opetuksessa on opetuksen räätälöiminen oppilaan vision mukaan. Mitä sinä haluaisit osata soittaa? Oppilaat ovat tähän mennessä soittaneet tunneillani mm. pelimusiikkia, elokuvamusiikkia, klassista, omia sävellyksiään, irlantilaista kansanmusiikkia ja gypsy jazzia. Hyvää ja rentoa perustekniikkaa tarvitaan kaikenlaiseen soitantaan genrestä riippumatta.

Koulutus: musiikin maisteri Taideyliopiston Sibelius-Akatemialta (pääaine Musiikkikasvatus, valmistunut 2019), Musiikkipedagogi (AMK) Metropolia Ammattikorkeakoulusta (pääinstrumentti pop-jazz-viulu, valmistunut tammikuussa 2021). Tutkin gradussani aikuisten kokemuksia viulunsoiton oppimisesta.

Undervisning även på svenska!

Opetan: Viulu

Kielet: Suomi, English, Svenska

Opetuksen tasoAloittelija, Kokenut, Pitkälle kehittynyt

Kenelle:

-Aikuiset aloittelijat
-Klassisen taustan omaavat henkilöt, jotka haluavat tutustua muihin genreihin ja oppia improvisoimaan
-Jazzista, kansanmusiikista tai sähköviulusta kiinnostuneet
-Sinä, joka lopetit soiton teininä, mutta haluat aloittaa soittoharrastuksen uudestaan!

Missä: Verkossa, Henkilökohtaisesti, Kotini 

Hinta: 37,20€/45min – 49,60€/60 min. Hinnat sis alv.

Maksutavat: Lasku

Sijainti: Vallila, Helsinki

PUHELIN: 040 5967 119

Ota yhteyttä suoraan opettajaan

Noora Nietosvuori-Nummi

Noora Nietosvuori-Nummi

Noora Nietosvuori-Nummi

Olen Noora, juuri Ylläkselle Äkäslompoloon muuttanut viulisti ja musiikkipedagogi. Valmistuin Metropolia Ammattikorkeakoulusta keväällä 2017 ja olen sen jälkeen tehnyt tiiviillä tahdilla opetustöitä ja keikkaillut aina kun siihen vain on ollut aikaa. Hoidin Lapuan Musiikkiopiston päätoimista viulunsoitonopettajan virkaa 2018-2020 ja tällä hetkellä opetan viulunsoittoa Kittilän Kansalaisopistossa.

Vakituisesti soitan mukana ja liidaan jousistoa Pirttilahti Tango Experience -orkesterissa, joka keskittyy Argentiinalaiseen tangoon.
Viulunsoitonopetuksessa minulle tärkeintä on se, että oppilaat viihtyvät tunneillani ja saavat juuri heille henkilökohtaisesti räätälöityä opetusta.

Pyrin myös siihen, että ilmapiiri tunneillani on kannustava ja rohkaiseva, jotta jokainen oppilas uskaltaa yrittää ja myöskin erehtyä täysillä. Suunnittelen opetukseni aina oppilaan kappaletoiveet ja kiinnostuksen kohteet huomioon ottaen. Näin toimimalla pyrin siihen, että soittamisesta ja musiikista tulisi kaikille oppilailleni pitkäaikainen ja rakas harrastus.

Opetan mielelläni kaikenikäisiä ja tasoisia soittajia, sekä esimerkiksi kavereista tai sisaruksista muodostettuja pienryhmiä.

Opetan: Viulu

Kielet: Suomi, English, Svenska

Taso: Aloittelija, Kokenut, Pitkälle kehittynyt

Kenelle: Aikuiset, Lapset, Rhymät

Missä: Verkossa, Henkilökohtaisesti, Kotisi, Kotini

Hinta: 29€/30 min, 39€/45 min, 48€/60 min,

Pakettihinta 4×30 min/kk 95€, 4×45 min/kk 135€, 4×60 min/kk 175€

Oppilaan kotona pidetyistä tunneissa matkakulut katsotaan tapauskohtaisesti erikseen.

Maksutavat: Laskulla

Sijainti: Kolarin, Kittilän ja Muonion kunnat

Nettisivut: www.nietosvuori.com

PUHELIN: 0400870493

Ota yhteyttä suoraan opettajaan

Helena Dumell

Helena Dumell

Helena Dumell

Olen Metropolia Ammattikorkeakoulusta valmistunut musiikkipedagogi sekä Helsingin Yliopistosta valmistunut FIlosofian Maisteri (pääaine filosofia, ruotsinkielinen). Opetan alttoviulua sekä viulua, jonka lisäksi työskentelen Rokkimuskarissa muskariopettajana.

Työskentelen freelance-muusikkona niin klassisen kuin kevyen sekä myös raskaan musiikin parissa, ja mielestäni musiikin opettamisessa tärkeintä on löytää jokaiselle oppilaalle sopiva soitinharrastuksen muoto, oli se sitten klassinen perusohjelmisto, kamarimusiikki, pop/rock tai vaikka hevi.

Soittamisen ilo on lahja, jota pitää jakaa sekä kasvattaa, löytäkäämme yhdessä juuri sinun tapasi soittaa!

Opetan: Viulu, Alttoviulu

Kielet: Suomi, English, Svenska

Taso: Aloittelija, Kokenut

Kenelle: Aikuiset, Lapset, Ryhmät

Missä: Verkossa, Henkilökohtaisesti, Kotisi (mahdolliset matkakulut katsotaan erikseen), Kotini

Hinta (sisältää alv.): 30min/30€, 45min/40€, 60min/50€. 

Maksutavat: Käteinen, Lasku, MobilePay

Sijainti: Helsinki

PUHELIN: 0407256056

Ota yhteyttä suoraan opettajaan

Janni Halme

Janni Halme

Janni Halme

Olen Janni Halme, Helsingissä asuva musiikinopiskelija, pedagogi ja freelancer-muusikko.
Opintojeni myötä minulla on vahva klassisen musiikin tausta, mutta kokemusta löytyy myös
kevyen musiikin sekä kansanmusiikin puolelta. Opettajana olen kärsivällinen ja kannustava, ja
pyrin pitämään musiikin ilon mukana jokaisella tunnilla. Kannustan oppilaitani luovuuteen, ja
suunnittelen tunnit yksilöllisesti oppilaiden toiveita ja tavoitteita huomioiden. Opettajana koen
onnistuneeni silloin, kun oppilas lähtee tunnilta hymyilevänä ja uutta oppineena.
Minulla on kokemusta eri ikäisistä ja tasoisista oppilaista, ja yksilötuntien lisäksi opetan myös
pienryhmiä. Soittotunnit onnistuvat myös etäyhteydellä.
Koulutukseni: Valmistun musiikkipedagogiksi Metropolia Ammattikorkeakoulusta kesällä 2021
sekä aloitin musiikkikasvatuksen opinnot Sibelius-Akatemiassa syksyllä 2020. Ennen
korkeakouluopintoja opiskelin myös muusikoksi Lahden konservatorion toisella asteella.
…….
My name is Janni Halme and I’m a violinist, a music student, and a freelance musician living in
Helsinki. I study music education at the Sibelius-Academy and I’ll graduate as a music pedagogue
from Metropolia UAS in 2021.
In addition to classical music, I also have some experience in pop music and Finnish folk music. As
a teacher, I’m patient and always encouraging my students to use their creativity. I’ll always aim to
take student’s own wishes and goals into account when teaching.
I have experience teaching all ages and levels. I’m also qualified to teach small groups. The lessons
can be in-person or virtual.

Opetan: Viulu

Kielet: Suomi, English

Opetuksen tasoAloittelija, Kokenut, Pitkälle kehittynyt

Kenelle: Aikuiset, Lapset, Ryhmät

Missä: Verkossa, Henkilökohtaisesti, Kotisi, Kotini 

Hinta: 30 €/30min, 35 €/45min, 40 €/60min (hinnat sisältävät alv:n)

Maksutavat: Lasku

Sijainti: Helsinki

PUHELIN: 0405669132

Ota yhteyttä suoraan opettajaan

Milena Törmi

Milena Törmi

 Milena Törmi

 

TÄLLÄ HETKELLÄ EN OTA UUSIA OPPILAITA – KALENTERINI ON TÄYNNÄ (SYKSY 2022)

 

Olen Milena Törmi, viulisti ja Metropolia Ammattikorkeakoulusta vuonna 2020 valmistunut musiikkipedagogi. Minulla on klassinen tausta ja viime vuosina olen keikkaillut ja työskennellyt lisäksi kevyen musiikin parissa. Teen myös omaa musiikkia ja laulan.

Mielestäni soiton opetuksessa tulee huomioida oppilaan oma luovuus ja rohkaista häntä musiikillisesti. On tärkeää, että tunnille voi tulla omana itsenä ja että siellä viihtyy. Räätälöin opetuksen oppilasta varten ja tarvittaessa sovitan kappaleet sopiviksi.

Opetan mielelläni kaiken ikäisiä, eniten minulla on kokemusta lasten ja nuorten parista työskentelystä.

Yksilöopetuksen lisäksi myös pienryhmäopetukseen osallistuminen on mahdollista, esimerkiksi kaverin tai sisaruksen kanssa. Poikkeusaikana soittotunnit luonnistuvat myös hienosti etäyhteydellä!


I am Milena Törmi, a violinist and a violin teacher. I graduated from Metropolia UAS in 2020. My musical background is in classical music, but in the few past years I have also been studying and doing popular music gigs. In addition to the violin, I also sing and make my own music.

As a teacher, my goal is to bring out the creativity and musicality of each student. It is important to me that every student truly enjoys the lessons. The lessons are always tailored to the needs of the individual, and I’ll do my best to find the right pieces and styles for the student.

I have the most experience of teaching kids of all ages, but I happily teach adults as well.

Opetan: Viulu, klassinen ja kevyt

Kielet: Suomi, Englanti

Taso: Alkeista edistyneisiin

Kenelle: Lapset, nuoret, kaiken ikäiset aikuiset. Yksilö- ja pienryhmäopetusta.

Missä: Opettajan työhuoneella, etänä

Hinta per kerta, sis. Alv: 28 €/30min, 39 €/45min

Maksutavat: Lasku

Sijainti: Lapinlahti, Helsinki + etäyhteydellä

Ota yhteyttä suoraan opettajaan

Linda Hedlund

Linda Hedlund

Linda Hedlund

Linda Hedlund valmistui taiteiden maisteriksi 2002 Universität für Musik und darstellende Kunst in Wienissä ja musiikin tohtoriksi vuonna 2010 Sibelius-Akatemiassa.

Hän on esiintynyt lukuisilla festivaaleilla mm. Musica Nova, Grafenegg Festival Itävallassa, Helsingin juhlaviikoilla sekä Wienin Konzerthausissa ja New Yorkin Carnegie Hallissa.

Häntä on myös kuultu mm. Lohjan kaupunginorkesterin, OSUEL Londrinan Sinfoniaorkesterin (Brasilia), Vogtland Philharmonien (Saksa), Milli Insurance orkesterin (Istanbul) sekä Austrian Chamber Orchestran solistina.

Linda on konserttitoimintansa ohella myös opettanut mestarikursseja Italiassa, USA:ssa, Aasiassa sekä Etelä-Amerikassa.

Vuonna 2011-2012 hän toimi Hawaiin yliopiston vierailevana dosenttina.

Opetan: Viulu

Kielet: Suomi, English, Svenska, Ich unterrichte auch auf Deutsch!

Taso: Aloittelija, Kokenut, Pitkälle kehittynyt, Masterclass

Kenelle: Aikuiset, Lapset, Rhymät

Missä: Verkossa, Henkilökohtaisesti, Kotisi, Kotini

Hinta: 50€/t Pakettihinta: 170€/kk

Maksutavat: Lasku, Käteinen

Sijainti: Helsingin keskusta

Nettisivut: http://www.lindahedlund.com

PUHELIN: 0415064634

Ota yhteyttä suoraan opettajaan