Viulu oli alun perin lahja Hartleyn morsiammelta. Siinä on hopealaatta, johon on kaiverrettu: ”Wallacelle kihlauksemme johdosta”. Epäilyksessä ei siis koskaan ole ollut, kuuluiko kyseinen viulu Hartleylle. Tutkimuksilla selvitettiin, soitettiinko kyseistä viulua tuona traagisena yönä Atlantilla.
Historiaan on jäänyt tieto, että Hartley suojasi soitintaan kotelossa pitäen sitä pelastusliivinsä yllä toivoen, että sekä hän, että viulu pelastuisivat. Hartleyn ruumis löydettiin myöhemmin eivätkä häneen liittyvät silloiset dokumentit paljasta viulun tarinaa. Tiettävästi onnettomuuden jälkeinen paperityö ja inventointi oli erittäin kaoottista ja puutteellista. Useammat historioitsijat ovatkin tulleet siihen loppupäätelmään, että viulu hukkui mereen, vaikka todistusaineistoa on löytynyt myös puoltamaan vaihtoehtoa, että viulu on aikanaan löydetty ja palautettu Hartleyn morsiamelle.
Hartleyn viulu oli säilynyt uskomattoman hyvässä kunnossa siihen nähden, että se oli uponneena meressä ainakin yli 10 vuotta!
Iso-Britannialainen huutokauppa, Henry Aldridge and Sons, on nyt ilmoittanut, että tietokoneavusteiset tomografia-tutkimukset viittaavat viulun upotuksesta mereen. Lisäksi huutokauppa on hankkinut oikeaksitodistetun kiitoskirjeen, jonka Hartleyn morsian on lähettänyt Nova Scotian viranomaisille viulun palautuksen johdosta.
Huutokaupassa tämä viulu todennäköisesti saavuttaa kuusinumeroisen summan, mutta arvokasta hintaa merkittävämpää tarinassa lienee osoitus siitä kiintymyksestä, mitä soittajat kautta aikain hädänkin hetkellä ovat osoittaneet rakkaaseen soittimeensa.